Ikuisuusprojektin aloitus


Koivulehto, aika suurellinen nimi tälle pienelle torpalle, jonka ostimme noin kuukausi sitten. Se se kuitenkin virallisissa papereissa on. Olkoonkin, että pihalla kasvavat koivut eivät montaa kesää ole ehtineet nähdä. Erittäin komea tammi kylläkin löytyy. Tilalla asustaa kaksi ihmistä ja saman verran koiria. Blogin halusin perustaa projektille ihan vain, että saisi sitä jonnekin dokumentoitua ja varmasti tulisi otettua edistymisestä kuvia. Onhan se nyt hauska vanhana ihmisenä katsella näitä itsellisen elämän ensimmäisiä vaiheita. Heti alkuun haluan pahoitella kuvien laatua. Niitä on nopeasti nappailtu puhelimella ohi mennessä, sillä kulunut kuukausi on kaikkiaan ollut melkoisen hektinen. 

Olemme katselleet omaa taloa enemmän tai vähemmän vakavissamme jo useamman vuoden, mutta kesken opiskeluideni se tuntui liian isolta ostokselta. Pääkaupunkiseudulla kun ei opintotuilla paljoa juhlita vaikka samalla kävisi miten töissä. Valmistuin viime jouluksi ja samalla päätimme muuttaa takaisin Varsinais-Suomeen molempien kotikonnuille. Läheltä työpaikkaani löytyi edullinen kerrostalokaksio ja siinä oli tarkoitus lymyillä noin vuoden verran. Kesäkuun alussa kuitenkin vastaan tuli edullinen ja kuvissa varsin suloinen pieni talo, jota lähdettiin katsomaan ja sillä tiellä ollaan. Ryhdikäs, joskin kiireellistä kellariremonttia vaativa, vuonna 1952 valmistuneesta talosta alettiin hieroa kauppoja. Alkuun näytti varmalta, että jo heinäkuun alussa päästäisiin muuttamaan, mutta lopulta pääsimme heinäkuun viimeisellä viikolla tekemään muuttoa. Meidän kannaltamme viime hetkellä, sillä vuokra-asunnon sopimus loppui kuun viimeiseen päivään. Viikon ehdimme tavaroita purkaa niihin tiloihin, jotka eivät tulisi jäämään remontin jalkoihin ennen urakan aloitusta. Nyt illat ja viikonloput ovat kuluneet piikatessa, sauna- ja suihkutiloja purkaessa, maa-ainesta lapioiden ja tällä viikolla jo uutta rakentaen!





Remontoinnin suhteen asetumme jonkinlaiseen välikäteen. Emme aio olla puritanisteja, jotka tekevät kaiken perinteitä kunnioittaen, vain perinteisistä rakennusmateriaaleista, Panu Kailan oppien mukaan (ja tässä suhteessa olemme siis ilmeisesti ihmisperseitä, jotka tuhoavat pyhän suomenkansan yhteistä omaisuutta, jos nettiin on uskominen, onneksi ei sentään rintamamiestaloa asuteta, muuten synti kertautuisi potenssiin loputon) ja koska kellari on saatu repiä käytännössä kokonaan pois, tuntuu meistä loogiselta jatkaa sen ilmettä meidän näköisesti moderniksi, ei teennäisen mukavanhaksi. Mutta toisaalta talon vanhaa henkeä haluamme varsinkin hyvässä kunnossa olevissa asuinkerroksissa kunnioittaa ja vaalia. Rakastamme molemmat vanhoja ikkunoitamme, vanhat listat aiomme ottaa esille uusien alta, puretun takan tilalle hankimme uuden ja kaappikomerot saavat pysyä. Sisustuksessamme on sekaisin uutta ja vanhaa, pinnoissa tuskin tulee paljon valkoisen modernia ja yksinkertaista näkymään, mutta olen jo non woven tapetit meille löytänyt. Pessimistisesti siis olemme samalla pilaamassa talon uudella ja siksi ketään ei kiinnosta ja tekemässä siitä liian vanhan mummonmökkikukaaneivoieläänoinepäsiistin ja siksi ketään ei kiinnosta. Mutta talo on meidän ja onneksi voin vedota siihen, ettei se alkuperäisessä kunnossa ollut enää laisinkaan vaan selkeästi paljon vanhaa pintaa jo "remontoitu pilalle", joten voimme hyvin jatkaa siitä, mihin edellinen asukas jäi. Edellinen asukas, jonka mies aikanaan talon pystyttänyt, sitä 60-luvulla laajentanut ja jota äitini hoitanut vanhainkodissa ja jonka lapsi asustaa nyt naapurissamme. Maailma on pieni paikka.

Kommentit