Voihan nyt kalkkimaali sentään!






Chalkpaint, kalkkimaali, liitumaali, akryylimaali… Mitä näitä oikeastaan on? Mainitsin kellariremontista kertoessani, että käytin Vintron kalkkimaalia seinissä. Ja että perinteinen kalkkivelli on syövyttävää. Tai sitä en ehkä maininnut, mutta tiedossa sen itselläni ainakin oli. Eikä yksikään varoituskello siltikään soinut, kun kaupassa myyjän kanssa Vintron maaleista keskustelin. Vasta nyt, kun ollut aikaa nukkuakin, ja keskustelin eräässä vanhoihin taloihin keskittyneessä naisten fb-ryhmässä asiasta, heräsi epäilys, että mahdottomalta kuulostaa yhtälö ja niinhän se olikin. Ensiksikin kyseessä on todella typerä ja yleinen käännöskukkanen. Chalk. Todella monista chalkpainteista käytetään Suomessa yleisesti nimitystä kalkkimaali vaikka oikeasti pitäisi puhua liitumaaleista. Yleensä vielä niin, että akryylimaaliin lisätään liitua, jolla saadaan mattamainen pinta aikaiseksi. On olemassa myös perinteisiä liitumaalireseptejä, jotka ovat tämän tiedonetsinnän aikana alkaneet kiinnostaa hurjasti.  Olisihan se hauska sekoitella itse omat maalinsa. Näitä tehdään tyypillisesti liitujauheesta, pigmentistä (,vedestä) ja liisteristä. Tässä ensimmäinen huomio niille, jotka haluavat käyttää maksimaalisen perinteistä ja liimatonta. Ohjeissa puhutaan yleisesti liisteristä, mutta onko kyseessä sitten valmisliisteri vai tehdäänkö se jauhoista, kuten monet paperitapetteja laittaessaan? Toisella saat taas liimapitoista maalia, toisella pysytään aika hyvin perinteisissä aineksissa. Käyttökokemusta tästä ei ole ja mitään lisätietoa en osaa antaa.

Tämän yleisen käännöskukkasen olen valmis antamaan anteeksi. Tekevälle sattuu, kalkkimaalikäsite on erittäin yleisesti käytössä ja tähän törmää toistuvasti ilman tarkennuksia netissä surffaillessaan. Ehkä joku nyt joku vastaavassa tilanteessa oleva eksyy tännekin, eikä tee kanssani samaa virhettä. Se, mikä oikeasti ärsyttää, on maahantuojan sivut, joissa tuotetta mainostetaan seuravasti:

Vintro-sarjan tuotteet ovat ekologisia ja vaarattomia, niitä on turvallista käyttää myös lasten lelujen ja lastenhuoneen huonekalujen käsittelyyn. Kalkkimaalit ovat lähes hajuttomia, ja niissä on erittäin vähän haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Vintro- kalkkimaali on vesiohenteinen ja nopeasti kuivuva. --- Vintro Chalk Paint -maalissa kalkkipitoisuus on korkea, joten pinnasta tulee liitumaisen matta ja eläväpintainen.”

Ensinnäkin, miten tuote, jossa ei ole kalkkia, voi olla korkea kalkkipitoisuus? Virhe on sallittu tavan ihmiseltä, muttei enää maahantuojalta tai tämän edustajalta. Heidän pitäisi tietää, mitä myymänsä tuote ainakin suunnilleen sisältää. Vintro on englantilainen maalisarja ja koska olen lukihäiriöni vuoksi laiska käyttämään vieraita kieliä, tyydyin suomenkieliseen infoon maalia ostaessani kyseenalaistamatta sitä väsyneenä sen enempää. Minun virheeni, mutta vähän ainakin vastuutan myös myyjää, joka toisti varmaan samalta taholta oppimaansa litaniaa kalkkimaalista, kalkkipitoisuudesta ja hengittävyydestä. Vintro itse esittelee tuotteensa näin:
Our earliest formulations were based on natural pigments and resins, similar to those used by the great masters of colour, who mixed their own paints by hand for some of the most iconic pieces of art the world has ever seen.  During the 19th century new production techniques and synthetic pigments were introduced. Although this massively increased efficiency some of these ‘new’ materials were not as high quality or environmentally friendly as the ingredients honed by paint masters over hundreds of years.  
We use many of the materials that would have been familiar to Michelangelo, Leonardo da Vinci and Turner, (but only where the old surpasses the quality of the new)!
Our products are developed and manufactured to the very highest standards by people who use and love the products that we make. We have a drive to set the standards for the industry, not just meet them, and wholeheartedly believe our products to be the very best in the market. 
We are particularly proud of our paint’s coverage and exceptionally high pigment levels offering unparalleled ease of use and depth of colour. Our colours have been carefully chosen with subtle undertones that bring the best out of any piece of furniture or room space.

Kunnollista ainesosaluetteloa en löytänyt, mutta eivät kyllä suoraan sanokaan olevansa liitumaaleja vaikka niin vähän niin kuin rivienvälistä yrittävät mainostaa. No, kuten olen kertonut, meidän ei ole tarkoitus taloa kunnostaa täydellisesti entisaikojen menetelmillä, joten sinällään suurta vahinkoa ei kai ole sattunut. Harmittaa silti vietävästi. Olen nyt parilta rakennusalan ammattilaiselta kysellyt, miten tämä vaikuttaa kellarin hengittävyyteen. Ei kuulemma mitenkään. Ilmaa saa edelleen suurentamistamme ilmastointiputkista ja mehän emme edes alkuperäisiä seiniä tällä käsitelleet vaan tekemämme valeseinät. Seinäkerrosten välissä on tilaa, joka jätettiin juuri kierrättämään ilmaa ja uusi seinä ei kaikkialta oikeasti yllä aivan betonikattoon asti vaan sinnekin on jätetty ilma-aukkoja, jotka vain piiloitettu puukattomme alle. Sain myös kuulla paljon epäilyksiä, onko ylipäänsä vesiliukoisen, täysin hajuttoman ja leluihin sopivassa maalissa, vaarana hengittävyysongelmat laisinkaan. Kaikki siis tältäkin osin kunnossa. Kellarin lisäksi olen maalannut keittiön lastulevykaappien ovet tällä samalla liitumaalilla kyllästyttyäni niiden vaaleaan mukapuupintaan. Eli siinäkään mitään alkuperäistä materiaalia ei ole pilattu nykyajan maalilla.




Olettaisin, että ainakin osa koko tee-se-itse-remontin ajatusta (rahan säästämisen ja sen, että itse tekeminen on kivaa, lisäksi) tarkoitus on oppia ja tässä, jos jossain, on nyt opittu paljonkin. Itselleni ehdottomasti tärkein opetus oli, että sitä kuuluisaa lähdekritiikkiä ja tiedon etsintää ei voi koskaan laittaa syrjään vaan väsyneenä ja loppuun kuluneenakin pitää jaksaa kaivaa vielä vähän enemmän tietoa tai tyytyä siihen, että yllätyksiä voi hyvinkin tulla vastaan. Oma pääni on ollut viimeiset kaksi kuukautta aika moista puuroa sillä en kuulu näihin superihmisiin, jotka jaksavat palkkatyön, remontin, treenit ja muun elämän muutaman tunnin yöunilla ja kokkaavat vielä laadukasta ruokaakin. Itse olen mennyt nyt pari viimeistä kuukautta pahalla sisulla, kiukkuisena, energiajuomien ja suklaan voimalla niin nythän se kostautui.

Kuvahaun tulos haulle pudding brain doctor

Miellyttävämpi oppimiskokemus liittyi siihen, että tiedän nyt paljon enemmän liitumaaleista niin kaupoissa myytävistä, kuin itse tehdyistä. Suunnitelmissa on myös kokeilla itse valmistusta jossain välissä. Perinteistä kalkkivelliä taas haluaisin käyttää, jahka piharakennuksien kunnostus on ajankohtainen ja maalausvaiheessa. Löysin myöskin Turun alueella toimivan perinnemaalimyymälän, jossa voin jatkossa asioida, kun kaipaan juuri oikeaa ja autenttista maalia. Varmaan ikkunoiden kunnostuksen koittaessa tämä olisi oikea osoite? Maalaamistaidotkin tässä ovat varmaan karttuneet, viimeksi sivellin ollut kädessä peruskoulun puutöissä. Vintron maaleista tykkäsin kyllä paljon. Oli miellyttäviä käsitellä, vedellä lantraamalla erittäin kevyitä työstää, jälki silti peittävää ja kaunista, joskin helposti sottaavaa (mutta sai vain pyyhkimällä heti hyvin pois). Eri siveltimiä ja telaa käyttämällä jäljestä sai montaa erilaista ja arvostan sitä, miten näitäkin kaupataan kertomalla jokaisen värisävyn kohdalla sen taustatarinaa historiassa. Täysin irrelevanttia maalin kohdalla, samoja sävyjä löytyy kaikkialta, ja silti niin ihana. Kyllä ihmismieli osaa olla typerä.  Maaleja saa sekoittaa myös rauhassa, jolloin värisävyjen maailma on loputon ja maalit erittäin riittoisia, kunhan käyttää sitä vettä. Ja kannattaa käyttää myös siksi, että jälki on itsestäni kivempaa, kuin paksulla maalilla raskaasti sudittaessa. Opin myös omasta harmistuksestani sen, että taidankin olla odotettua enemmän kallellaan perinteiseen, mitä odotin.



Kommentit